torstaina, kesäkuuta 05, 2008

Puoluelöytöretkellä, osa II

SDP:n jälkeen seuraavana listallani oli Vasemmistoliitto. Yhteydenotto toimi hienosti, sähköpostiini yksittäiselle henkilölle vastattiin puolessa tunnissa, ja kerrottiin suuri infopläjäys.

Päädyin mukaan infopläjäyksessä mainitulle vasemmistoristeilylle, jossa sain rautaisannoksen Vasemmistoliitto-tietoutta. Vasemmistoliitosta jäi myös tosi kiva fiilis ja tekemisen meininki. Linjaukset asioissa kuulostivat myös varsin hyvin omiin näkemyksiini sopivilta. Samoin Vantaan paikallistoimijat olivat mukavia ja toivottivat innokkaasti tervetulleeksi mukaan. Demareihin verrattuna ero tässä hyvin suuri.

Muista puolueista nopeimmat vastaajat oliva Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. KD vastasi seuraavana päivänä, aika perusviesti ja lupaus lähettää lisäinfoa. Postissa tulikin pieni esiteläjä. PS vastasi muutamassa päivässä, viestin liitteenä oli dokumentteja ja siinä mainostettiin Vantaalla olevaa isompaa tapahtumaa, jonne en kuitenkaan valitettavasti päässyt.

RKP vastasi vähän reilussa viikossa, ja vaikka olin jo omassa viestissäni sanonut, että tuskin ovat kuitenkaan minun puolueeni, kaivelivat vastaajaksi markkinoilla tapaavani mukavan tyypin (Lars Stormbom, blogi suomeksi). Mielikuvani RKP:sta muuttuivat positiivisemmiksi, ja markkinoilla tapaamaani henkilöön olen vielä ehkä yhteydessäkin: hän on Vantaalla kaupunginvaltuutettu ja antoi puhelinnumeronsakin, jos haluan täsmäkysellä jotain.

Kokoomus, Keskusta ja Vihreät ovat sen sijaan yllättävästi hitaita vastaamaan. Ehkä niissä on käynyt sama juttu kuin paikallisdemareilla: viestit ohjautuvat jonnekin, missä kukaan ei niitä lue. Ei kyllä mitenkään rohkaise poliittiseen osallistumiseen. Näille puolueille täytetty lomake uudelleen, Vihreissä yhdelle tutulle myös lähetetty sähköpostia. Täytynee Keskustan ja Kokoomuksenkin kanssa kaivella jotain uusia yhteystietoja.

Tunnisteet: ,