perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Teknolelukuntoilua

30 ikävuoden jälkeen kropan takuu on loppunut ja vähitellen on tullut yriteltyä saada kuntoa kohotettua. Erinäisiä lisämotivaatiotekijöitä on ilmaantunut (kröhöm), ja tuoreimpana yrityksenä kannustan itseäni liikkumaan erilaisten teknolelujen avulla.

Mikä näistä sitten on hyödyllinen? Askelmittari on ylivoimainen voittaja, ainakin tällä hetkellä. Kun mittari on taskussa, ei voi huijata itseään ajattelemalla "olenhan mä tänään vaikka mitä touhunnut". Illalla kun kurkkaa mittarin lukeman, ei auta kuin todeta, että "pahus, puuttuu vielä 2300 askelta" ja sitten pyytää kavereita irkissä kannustamaan iltakävelylle vaikkei millään jaksais. Pienellä kannustuksella on tähän asti yleensä päästy liikkeelle. Kodin lähikävelyillä mukana on askelmittarin lisäksi sauvat ja sykemittari. Sauvat vauhdittavat menoa ja pitävät hyvällä sykealueella. Lisäbonuksena puolison on saanut myös sauvojen kanssa liikkeelle, kun ne keventävät kävelyä juuri passelisti. Sykemittarissa en vielä ole keksinyt miten saada kamaa tietokoneelle, teknolelukuntoilun pointti olisi saada hauskoja käppyröitä aikaan. Alun alkaen mietin Suunnon t6c:n hankkimista, mutta kun sain tuon Polarin lainaan, katsotaan nyt ensin, miten hyvä kannustusvaikutus sykemittarilla yleensä on.

Ohutpohjakengät ovat myös kivat, joskin Feelmaxit eivät kavereiden raporttien mukaan kestä asfalttia, joten ne on varattu metsälenkeille ja/tai punttikselle. Vibrameista tykkään kyllä jotenkin enemmän myös. Feelmaxin uudelle Niesa-mallille pitää ehkä antaa tilaisuus syksyn mittaan vielä. Minulla on lättäjalat, ja koska en oikeasti tee juuri koskaan jalkajumppaohjelmaani, mutta kengät kykenen laittamaan jalkaan, toivon jalan lihasten nyt vähän kehittyvän.

GPS:llä ja Sports Trackerillä seurailin muutaman kerran iltalenkkejä, mutta samaa lenkkiä liikuttaessa kiinnostus siihen jäi. Jos liikkuisi enemmän eri reittejä, olisi varmaan ihan hauskaa pitää mukana, ja etenkin jos kävelyn sijaan pyöräilisi.

Wii Fit on ollut varsin vähällä käytöllä ja EA Active taas on ihan uusi. Elokuun 10. päivä aloitan kollegani kanssa 30 päivän kuntohaasteen, saa nähdä miten sitten käy. Mukana tullut kuminauha ei ollut kauhean kummoisen tuntuinen, mutta kotona pyörii joitakin Therabandejä, joita voi tarvittaessa hyödyntää.

Joka tapauksessa ainakin hyötyliikunta arjen seassa on nyt paranemaan päin. Lomalla olisi tarkoitus nakuttaa joka päivä tunnollisesti ne 10000 askelta, ja sitten lisätä taas kuntosalikin liikuntarutiiniin. Jos saan aikaan toisen toimivan pyörän, voisi myös yrittää saada käytyä yhdessä puolison kanssa välissä pyörälenkeillä sauvakävelyn sijasta.

Tunnisteet: ,

torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Masinointia: Kukkatempaus

Alkuperäinen kukkatempausmasinointi valvonta.info:ssa näköjään kippasi ainakin hetkellisesti, joten levitetään sanaa:

Kukkavetoomus presidenttiin: lausunto KKO:lta ennen vahvistusta

Tarjolla jälleen ajantasaista masinointia, käynnissä on kimppavetoomus tasavallan presidentti Tarja Haloseen kukkaislähetyksellä. Pyydämme presidenttiä hankkimaan korkeimmalta oikeudelta lausunnon Lex Nokian perustuslaillisuudelta ennen lain vahvistamista. Jos haluat osallistua, toimi näin:

  1. Kerro rahasumma, millä olet mukana tai halutessasi valitse kukkien väri ja määrä, vaihtoehdot:
    • pitkä ruusu (tummanpunainen/keltainen), 4 e
    • keskipitkä ruusu (tummanpunainen/keltainen), 3 e
    • lyhyt ruusu (tummanpunainen/keltainen), 2 e
    • sekakimppu, 20 e
    • tulppaanikimppu (keltainen/punainen/lila/oranssi/monivärinen), 13 e
    • orkideanoksa (keltainen/viininpunainen), 24 e
  2. Muotoile selkeästi ja täsmällisesti mitä haluat:
    • Mitä kukkia/millainen kimppu, monta TAI rahasumma, jolla osallistut
    • Tiiviin henkilökohtaisen tervehdyksen sisältö (kukkakaupan henkilökunta kirjoittaa kortit), eli lyhyt vetoomus + nimi
  3. Lähetä kohdassa 2 muotoilemasi viesti osoitteeseen kukkamyrsky@gmail.com -- tilaus toimitetaan kukkakauppaan pe 13.3. klo 08.00, sähköpostit luetaan viimeisen kerran juuri ennen tätä ajankohtaa. Sähköposti ei ole reaaliaikainen viestintämuoto, joten toimi mahdollisimman aikaisin.
  4. Saat vastauksena sähköpostiisi maksutiedot, maksa mahdollisimman pian.

Kukkatoimituksen on luvattu tapahtuvan 10.30 mennessä, presidentin esittely (jossa Lex Nokia tulee) puolestaan on klo 11.

Tunnisteet:

torstaina, helmikuuta 12, 2009

Nettisensuuri elää ja voi hyvin

Tänään on kulunut vuosi siitä, kun Matti Nikin ylläpitämä sensuurinvastainen sivusto lapsiporno.info sensuroitiin. Mikäli tarina ei ole tuttu, kannattaa lukea Anne Puumalan Matti Nikki yrittää kaataa internetsensuuria.

Lex Nokian vastainen taistelu tuntuu välissä uusinnalta sensuurinvastaisesta taistosta. Professori Ojanen kommentoi sekä sensuurin että Lex Nokian osalta perustuslaillisista ongelmista. Tästä huolimatta perustuslaintallomisval..., anteeksi, perustuslakivaliokunta harppoo yhä perusoikeuskysymysten yli suurempia miettimättä.

Susanna Huovinen vakuutti aikoinaan, että "liikenne- ja viestintäministeriö on alusta lähtien pitänyt siitä kiinni, että estotoimenpiteet koskisivat vain ja ainoastaan lapsipornoaineistoa". Hallitus on kuitenkin vaihtunut, joten vanhat vakuutukset eivät paljon vaa'assa paina.

Lakia ollaan nyt laajentamassa rahapeleihin Muistellaanpa, mitä muita mahdollisia sensuurin kohteita oli puoluejohtajakyselyssä:

  1. lapsiporno (suodatus käytössä jo)
  2. väkivaltaiset sivut
  3. tekijänoikeuksia loukkaavat sivut
  4. nettipokeri ja muut rahapelit (suodatus tulossa?)
  5. terrorismiin rohkaisevat sivut ja
  6. jotkut muut haitalliset tai rikolliset sivut.

Tietokone-lehti osui näemmä hieman pieleen järjestyksen arvaamisessa. Ilmeisesti vaikkapa Jyrki Kataisen mieli on myös ehtinyt muuttua noin rahapelien osalta.

Entäpä se Lex Nokia? Suureen saliin laki ilmeisesti tuodaan 24. helmikuuta, joten vielä ehtii antaa palautetta etenkin hallituspuolueiden kansanedustajille ja allekirjoittaa adressin. Lain vastustajia ilmaantuu koko ajan lisää, ja ministerien sammakot tekevät ongelmat entistä selvemmiksi kaikille.

Tunnisteet: , ,

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Urkintalakikeskustelu jatkuu

Kokoomuksen Tuulikki Ukkola kommentoi Uudessa Suomessa Lex Nokiasta seuraavaa:

- En ole täysin vakuuttunut lain tarpeellisuudesta, mutta jos sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus, niin kai se sitten on tarpeellinen.

Tällä logiikallako lakeja laaditaan ja hyväksytään? "En ole vakuuttunut", "jos on ennaltaehkäisevä vaikutus, "kai se on tarpeellinen"

Lisäksi Ukkola kritisoi lakiesityksestä noussutta kohua:
- On tässä tärkeämpiäkin asioita kuin yksi Lex Nokia. Maa on talouskriisissä ja ajautumassa lamaan ja sitten pitäisi tällaista jankuttaa, Ukkola tuhahtaa.

Minulle sopisi kyllä ihan hyvin, ettei jankata tästä, vaan että eduskunta keskittyisi oleelliseen, eli esimerkiksi näihin kysymyksiin:

  • talouskriisistä selviäminen
  • terveyspalvelut
  • sosiaalipalvelut
  • opetuspalvelut

Samalla kun kuopataan Lex Nokia, voitaisiin haudata myös jokseenkin turha ajatus kieltää tupakoinnin esittäminen lehdissä ja televisiossa. Vai onko tämä sitten kenties tärkeämpää kuin talouskriisi? Tai onko tästä tarkoitus tulla lamantorjuntakeino, palkataan suuri määrä kansalaisia oientamaan kirjoja, valokuvia ja elokuvia?

Kansanterveydellisessä mielessä sydän- ja verisuonitaudit ovat käsittääkseni yhä huomattavasti suurempi kansantappaja. Kuinkakohan pian joku ehdottaa lakia, jossa kielletään epäterveellisen syötävän ja juotavan mainostaminen sekä syömisen ja juomisen esittämisen?

Tai miten olisi laki kansalaisten pakollisista terveystarkastuksista? Jos sattuu olemaan ylipainoinen ja/tai huonokuntoinen, joutuu sitten pakolliseen laihdutukseen ja kunnonkohotukseen, sekä saa syödä vain valtion hyväksymissä ruokaloissa. Kaupat eivät tietenkään saisi myöskään myydä mitään syötävää tai juotavaa tällaisille epäkelvoille yksilöille. Tai ehkä kurkkuun voisi asentaa jonkin laitteen, joka estää väärien elintarvikkeiden syömisen?

Tunnisteet:

torstaina, tammikuuta 29, 2009

Demokratian ongelma on se, ettei se takaa haluttua lopputulosta

Onneksi otsikossa mainittuun ongelmaan on täällä Suomessa löytymässä ratkaisu. Sähköisen äänestyksen äänestysongelmat eivät Helsingin hallinto-oikeuden mielestä olleet niin vakavia, että vaalit pitäisi uusia. Tämä on minusta mykistävää.

Muiden kommentteja:

Rosanvallonin Vastademokratiaa luettuani olen viime aikoina jupissut siitä, miten nykyään eletään demokratiaharhassa, jonka mukaan

vaalit = demokratia

— kunhan vaalit ovat riittävissä puitteissa oikein järjestetyt ja riittävällä frekvenssillä. Oikeasti paljon tärkeämpää on se, että kansalaisilla on mahdollisuus valvoa päättäjien toimia. Kannustan siis kaikkia, joita viimevuotinen vaalirahoitusjupakka yhä sapettaa, kommentoimaan vaalirahoituksen uudistamisehdotuksia.

Positiivisena demokratiakommenttina voisin sen sijaan viitata Afrikkaan: Ghanan presidentinvaaleissa oli kaksi kierrosta, hyvin pienet marginaalit ja järjestys vaihtui toisessa äänestyksessä. Tästä huolimatta häviäjä myönsi tappionsa rivakasti tarkistuslaskennan jälkeen, pahempia mellakoita ei ole syntynyt ja muutenkin elämä tuntuu jatkuvan normaalisti. Ghana voisi olla kiinnostava matkakohde, Afrikan manner on vielä kokonaan valloittamatta.

Tunnisteet:

tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Masinointia jälleen kerran

Uusi vuosi laukkaa, ja blogikirjoitustahtini on viime vuoden hyvistä aikomuksista huolimatta yhä surkea. Kelpaisiko syyksi se, että teen enemmän kuin kirjoitan? Hyviä vinkkejä kirjoituksen säännöllistämiseen?

Juuri tällä hetkellä käynnissä on ankara masinointi, jotta Lex Nokia saataisiin torpattua. Perustuslain vastaiseksi arviointi ei tunnu menoa häiritsevän.

Huomenna on tietosuojapäivä. Tapahtumia on ilahduttavan monessa maassa, myös Suomessa. Tietosuojapäivän tavoitteena on lisätä meidän kansalaisten tietoutta oikeuksistamme, joistaeurobarometrin mukaan tiedämme turhan vähän.

Lieneekö niin kumma juttu, kun toisaalta hallitukset sitten yrittävät vähentää kansalaisten oikeuksia, Suomessa Lex Nokia, EU:ssa ePrivacy-direktiivi (Euroopan tietosuojavaltuutetun lausunto)... mitä seuraavaksi?

Edvard "Eetu" Isto maalasi tämän historiankirjoista kaikille tutun maalauksen, Hyökkäys venäläissortoa vastaan. Surullista, että tänä päivänä maalaus kuvastaa oman hallintomme asennetta kansalaisoikeuksiin.

Tunnisteet: ,

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Mikä ihmeen Effi?

Aamulla olin onneksi hidas kolan hakemisessa, olisi nimittäin muuten mennyt näppikselle. Turun Sanomien kolumnissa Poliittinen petos tulisi sanktioida esiteltiin minulle aika uudenlainen Effi:

[Rostedt] ei halunnut olla missään tekemisissä esimerkiksi Suomen Sisu ja Effi -järjestöjen kanssa, jotka tunnetaan hyvin kansallismielisinä, maahanmuuttajiin vieroksuvasti suhtautuvina liikkeinä.

Sotkua on nyt päivän mittaan selvitelty, ja lehteen tulee oikaisu. Effin turkulainen hallituksen jäsen blogittikin aiheesta päivällä sarkastisesti.

Sinänsä on sääli, että huomio kyseisessä kirjoituksessa (ainakin Effin jäsenten osalta) kiinnittyy nyt väärään asiaan, koska kolumnin sanoma on tärkeä. Minäkin paheksun syvästi etenkin heti vaalien jälkeen tapahtuvia loikkauksia. Turussa näitä on ilmeisesti ollut enemmänkin, ja eduskunnasta on toki muistissa tapaus Merikukka Forsius.

Jos henkilö ei kerta kaikkiaan voi enää elää puoluevalintansa kanssa, menköön sitoutumattomaksi tai pyytäköön vapautusta tehtävästä ja päästäköön varajäsenen remmiin. Vaalikauden loppu on se oikea aika vaihtaa, sitten punnitaan vaaleissa taas kannatus.

Tunnisteet: ,