Kehitysavusta

Sain lopulta luettua loppuun ikuisuusprojektina junalukemisena kulkeneen Jeffrey Sachsin kirjan The End of Poverty : Economic Possibilities for Our Time. Kirjan innoittaman tulin lukeneeksi netistä myös paljon muuta kehitysapuun ja kehitysmaiden sekä kehitysmaiden auttamiseen liittyvää, mm. YK:n Millennium Development Goals. Kehitysyhteistyökuvioista tuli sitten juteltua useiden kaverien kanssa myös irkissä.

Eräällä ystävälläni on jo useiden vuosien ajan ollut kummilapsi Plan Suomen kautta. Aina satunnaisesti mielessäni on käynyt ajatus ottaa oma kummilapsi, mutta syystä tai toisesta en ole saanut tätä aikaan. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä kerrottiin äsken toimittajasta, jonka ystävä antoi tälle joululahjaksi lehmän. Kuulostaako hassulta lahjalta? Lehmä annettiin perheelle Ugandassa, ja toimittaja matkusti paikan päälle tekemään aiheesta jutun.

Kehitysyhteistyökuviot ovat nyt selvästi pyörineet aivoissa riittävästi siihen, että voisin lopulta saada itsekin jotain aikaan. Aluksi mietin jonkinlaista "omatuntoveroa", kun tänä vuonna tulee lenneltyä aika paljon – Helsinki-Meksiko-Teksas-Meksiko-Helsinki, Helsinki-Osaka-Helsinki, Helsinki-Riika-Helsinki, mutta loppujen lopuksi päädyin tavoitteseen käyttää 0,7 % omista bruttotuloista johonkin kehitysyhteistyöhön liittyvään.

Miksi juuri 0,7 %? Jo vuonna 1970 rikkaat maat lupasivat käyttää 0,7 % bruttokansantuotteesta kehitysapuun. EU-maat ovat luvanneet nostaa kehitysapua 0,56 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä ja 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Suomen tämänhetkinen kehitysapu on jotakuinkin 0,35 prosenttia. Useiden järjestöjen yhteiskampanja 0,7 prosenttia pyrkii saamaan Suomen kehitysavun YK:ssa sovitulle tasolle vuoteen 2010 mennessä.

Kertasummana 0,7 % bruttotuloista on toki rahaa, mutta se on rahasumma, joka minulla on hyvin varaa käyttää – paljon turhempaankin tulee koko ajan kulutettua.

Aiemmin mainittu lehmälahja vetosi minuun suuresti käytännöllisyydellään, joten päädyin tutkailemaan muutenkin World Visionin lahjakauppaa. Yksin en saisi lehmää, mutta onnistuin puhumaan avomieheni mukaan hankkeeseen, jolloin saamme seuraavat asiat:

• lehmä, 400 euroa
• puuntaimia, 20 euroa
• koulutarvikkeita, 25 euroa
• terveystarkastuksia, 30 euroa
• valoa, 40 euroa
• Aids-työ, 24 euroa

Mitään ei ole vielä ostettu (budjetti on runsaan matkailun takia hieman venytetty tällä hetkellä), mutta kesän aikana on tarkoitus saada ihan oikeasti aikaan näiden suhteen.

Verkostoitumisen onni ja autuus?

Viime tiistaina oli jälleen Open Tuesday, jonka on tarkoitus toimia Open Source -ihmisten verkostoitumistapahtumana. Se on järjestetty neljä kertaa, ja on kehittymässä ihan hyvään suuntaan. Ensimmäisellä kerralla ei ollut varsinaista oikeaa ohjelmaa, mutta tapahtuman ideoijat kertoivat näkemyksiään. Paikalla oli sen verran paljon tuttuja, etten juurikaan jutellut uusien ihmisten kanssa. Toisella kerralla esittäytyi Nomovok — tällä kerralla oli myös bussilakko, joten oli pakko puhua uusien ihmisten kanssa tai olla hiljaa. Kolmannella kerralla esittäytyi Novell ja lisäksi Harri Hursti kertoi kokemuksistaan sähköisten äänestysjärjestelmien kanssa. Ja nyt uusimmalla kerralla Ari Jaaksi kertoi Nokian näkemyksistä open sourcen hyödyntämisessä 770:n kanssa. Hupaisana yksityiskohtana: yleensä olen ollut 50 % paikalla olleista naisista (poislukien työntekijät, paikalle sattumalta harhailleet, jotka jäivät juomaan ilmaisen drinkin, sekä baarissa jo aiemmin olleet naiset, jotka yleensä lopettelivat juomansa suhteellisen nopeasti ja haihtuivat paikalta), mutta eilen osuuteni oli vain 33 % - edistystä on siis tapahtunut.

Viime aikoina Open Tuesday on ollut kiintoisin tapahtumista (huomasin muuten juuri trendin firmoissa, kaikki ovat tähän mennessä alkaneet N-kirjaimella, mikäköhän mahtaa olla seuraava), ja aion käydä siellä jatkossakin. Muita verkostoitumistapahtumia kartallani ovat Mobile Monday, IGDAn kuukausittaiset tapaamiset ja Nice Tuesday, IT-alalla työskentelevien naisten verkostoitumistapahtuma. Ensi tiistaina on vakaa aikomus päästä lopulta paikalle jo Nice Tuesdayn esitelmävaiheeseen.

Verkostoitumistapahtumien paikat sekä Mobile Mondayn, IGDAn ja Open Tuesdayn tapauksessa ovat vähän hämmentäviä: avointa tilaa on vähän, jos haluaa näyttää esityksiä, valkokankaat ja projektorit joutuu ehkä hoitamaan paikalle itse ja kaikki eivät kuitenkaan voi nähdä, koska siellä täällä on pylväitä tai seiniä. Helsingin keskustaan tarvittaisiin selvästi jokin pienehkö pub-auditorio. Isompia paikkoja kai olisikin tarjolla, mutta niihin pitäisi olla huomattavasti enemmän yleisöä (300+). Open Tuesdayssä oli kerran printattu ihmisille tarralaput, mikä oli minusta ihan hyvä ajatus. Veisin tätä vielä sen verran pidemmälle, että lisäisin samaan lappuun joitakin kunkin ihmisen kiinnostuksen kohteita tai taustoja (vaikka työpaikan), niin keskustelun alkuun pääsisi helpommin, ja ihmisten nimet oppisi muistamaan paremmin — vaikka kuinka suomenkielisessä keskustelussa muistamattomuus ei käykään ilmi kovin helposti.

Tässä kuussa verkostoidun myös kaukomailla: Ystäväni Lasu on kovasti innostanut minua mukaan toimintaan Debianin parissa, ja tämä eteneekin, joskin hyvin, hyvin hitaasti. Olen menossa Debconfiin, jossa toivon saavani aikaan aloittaa suomenkielisten käännösten tutkailun. debian-l10n-finnish-postituslistalla oli äsken puhetta suomenkielisten man-sivujen orpoudesta, ja käännösten kautta päässen luontevasti mukaan toimintaan. Jos aikaa ja tarmoa on, voin vähitellen yrittää laajentaa muuhunkin, etenkin kun aiemmin mainittu ystäväni pitää myös paketointikoulua.

Mitä iloa kaikesta tästä verkostoitumisesta sitten on? Esitykset ovat joskus todella hyviä, epämuodollinen keskusteluvaihe ennen ja jälkeen toimii pehmeänä laskuna muodostaa kontakteja (ainakin minulle on helpompaa mennä mukaan johonkin toimintaan, jos tunnen jo jonkun aktiivin) ja tapahtumissa törmää toisinaan tuttuihin ihmisiin, joita muuten näkee harvoin.