perjantaina, tammikuuta 20, 2006

Musiikin pakkopoli

Hesari uutisoi digimusiikin myynnin kolminkertaistuneen. Samassa lyhyessä jutussa kuitenkin myös:
Internetpiratismi on edelleen musiikkialalle suuri ongelma laillisen myynnin kasvusta huolimatta. Musiikkimarkkinoiden arvo on viiden vuoden aikana laskenut kansainvälisesti 16 prosenttia. Suomessa lasku on ollut 12 prosenttia.
Minä olen selvästi ymmärtänyt markkinoiden toiminnan väärin. Sen sijaan, että minä kuluttajana saisin itse päättää, onko olemassa jotain musiikkia josta pidän ja olen valmis maksamaan siitä pyydetyn hinnan, onkin olemassa musiikin pakkopoli. Meillä kaikilla on ostokiintiö, joka pitää aina käyttää, olipa jotain mistä pitää tarjolla sopivaan hintaan tahi ei, ja tämä kiintiö kasvaa 10% vuosittain. Tämä pakkopoli on nyt kärsinyt piratismin vuoksi, osasyynä ei missään nimessä voi olla jokin seuraavista:
  • Osa kuluttajista vastustaa kopiosuojauksia eikä osta suojattuja levyjä.
  • Suurkuluttajilla on jo vuori musiikkia. Aikaa on kuitenkin rajallisesti, joten uutta ei varsinaisesti tarvita (esim. hyvin konservatiivisella arviolla minulla kotona olevat 636 albumia, osa useamman albumin koosteita, tarkoittavat vähintäänkin 318 tuntia musiikkia).
  • Omaan musiikkimakuun ei jonain vuonna sattunut mikään oikein kolahtamaan. Musiikki on kuitenkin makuasia, ainakin vielä. Ehkä Iso Sisko vielä jossain vaiheessa kertoo meille myös mitä meidän pitää ostaman.

maanantaina, tammikuuta 16, 2006

Mustaa valkoisella

Kun aiemmin on todettu, että orwellilaisen uuskielen mukaan itse keksityt tulkinnat tarkoittavat mustaa valkoisella, päästään vaihteeksi palaamaan vanhakieleen. Presidenttiehdokas Lax esitti tekijänoikeuslaista ja yksityisestä kopioinnista kirjallisen kysymyksen komissiolle, ja sai (tällä kertaa ihan aikuisten oikeasti) vastauksena mustaa valkoisella - direktiivi ei vaadi rangaistusseuraamuksia (sama ruotsiksi).

Kun nyt ollaan Orwellissa, voitaisiin pistää pystyyn vedonlyönti, miten pian saamme myös ajatusrikokset lainsäädäntöön. Organisoidun keskustelun laillisuuttahan selvitetään jo. Muuten olen sitä mieltä, että tekijänoikeuslaki on kaksoisplusepähyvä.

torstaina, tammikuuta 12, 2006

Opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjestö opettavat

Opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjestö kommentoivat tänään, että laiton lähde pitää tunnistaa halvasta hinnasta
Kotilaisen mukaan musiikin lailliset verkkokaupat perustuvat kansallisiin ratkaisuihin ja toimintamalleihin. "Suomalaisille kuluttajille on tarjolla Suomessa toimivat kymmenkunta laillista palvelua. Eli jos palvelua tarjotaan suomalaisille kuluttajille Suomen ulkopuolelta, on se viite palvelun laittomuudesta, kun kyseessä on musiikkitiedostojen online-kauppa", Kotilainen sanoo. Hänen mukaansa laillisia musiikin online-kauppoja on kerrottu osoitteessa www.pro-music.org.
Jutussa mainittu venäläinen nettikauppa allofmp3 on toki moraalisesti arveluttava, jos jaksaa kaivella sen käytäntöjä, mutta on myös varsin käsittämätöntä olettaa, että sattumalta kauppaan törmäävä tunnistaisi sen noin vain laittomaksi. Vai onko seuraava askel julistaa laittomaksi vaikkapa Hong Kong tavaratalot, eurokauppa, Lidl ja IKEA? Mielenkiintoinen on myös kommentti siitä, että ulkomaisuus sinänsä olisi viite palvelun laittomuudesta. Mitä onkaan tapahtunut tavaroiden ja palveluiden vapaalle kaupalle esim. EU:ssa?

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006

Kopiosuojausasiat jatkavat julkisuudessa

Kopiosuojausasiat pysyvät hyvin esillä julkisuudessa. Saksassa aletaan julkaista levyjä ilman kopiosuojaa ja koti-Suomessa taas poliisi arvioi päätöksenteon toimenpiteistä tekijänoikeuslain rikkomisen ilmiannoista kestävän hieman kauemmin. Saksalaisia levyjä pitää selvästi seurata, jos tulee jotain vähänkin kiinnostavaa vastaan, täytyy jo tukemisen vuoksi poimia moinen.

Pledgebankin boycott DRM -lupaus on lähtenyt hyvin vauhtiin, käväisin itsekin lupaamassa saatuani linkin kaverilta. Omalta osaltani lupaan lisäksi keskustella helmikuun sukutapaamisissa sukulaisten kanssa myös kopiosuojausasioista - ehkä lompakolla äänestäminen auttaa tai sitten ei - levymyynnin kaikki mahdolliset ongelmathan johtuvat siitä, että ihmiset piratisoivat musiikin jostain.

sunnuntaina, tammikuuta 08, 2006

Päivän pläjäys

Tänään keskustelua herättää tekijänoikeuslain vastustajien ilmiantotempaus. Tätä on jo ehdittu kommentoimaan Mediaviikon pääkirjoituksessa. Mediaviikon julkaisija ja kustantaja on Wasala Oy ja Mediaviikon sanotaan olevan "uusi mediaan ja viestintään keskittyvä riippumaton verkkojulkaisu". Em. pääkirjoituksesta tämä riippumattomuus suorastaan huokuukin:

Vuoden alussa voimaan tullutta uutta tekijänoikeuslakia vastustavat aktivistit ovat tehneet harvinaisen, laillista yhteiskuntajärjestystä pilkkaavan julkisen PR-tempun lauantaina 7. tammikuuta. Joukko tekijänoikeuslakia vastaan niskuroivia ”piraattinikkareita” on TV-kameroiden ja lehtikuvaajien edessä tunnustanut rikkoneensa uutta lakia ja luovuttanut poliisille itseään koskevan tutkintapyynnön. On mielenkiintoista nähdä, miten oikeuslaitos nielee tällaisen ennenkuulumattoman provokaation, jossa käytetään kaikkia huippupropagandan keinoja häikälemättömästi hyväksi.
Mietin itsekin tempaukseen osallistumista, mutta sattuneesta syystä en saanut aikaiseksi, tällä kerralla. Seuraan kuitenkin organisoitua keskustelua suojakeinojen kiertämisestä ja olen aktivoitumassa EFFIssä.

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2006

Uusi vuosi, vanhat kujeet?

Joulukuu oli aika hiljaiseloa kirjoittelulle, tänä vuonna voisi parantaa tapojaan ja selkiyttää ajatuksiaan kirjoittelemalla niitä useammin muistiin. Joululahjatoiveiden ja joulunjälkeisaleostosten tuloksena musiikkilista on nyt kasvanut 636 albumiin. Uusia tulokkaita: Kitkerien Neitsyiden Todellisen menestyksen salaisuus, Zen Cafén Laiska, tyhmä ja saamaton, Nickelbackin All the Right Reasons, Slobberbonen Everything You Thought Was Right Was Wrong Today, Medicine Headin The Best of Medicine Head, Sarah Harmerin All Of Our Names, Judie Tzuken The Very Best of Judie Tzuke: Stay With Me Till Dawn, YUPin Minä en tiedä mitään ja John Guiltin The Mirrors And Uncle Sam. Iso osta noista tarttui mukaan, koska olivat 3 tai 4 euron hintaisia, joten päätin törsätä.

Uusi tekijänoikeuslaki on nyt tullut voimaan, ja lain käytännön vaikutuksia päästään näkemään ennemmin tai myöhemmin. Esimerkiksi afterdawnissa on jo ilmoittanut sisällöllisistä muutoksista. Eilen illalla uuden vuoden pippaloiden loppuvaiheessa spekuloitiin kaikenlaista, ja todettiin että useista meistä on tulossa rikollisia pian.

Jahas, julkaisunapin painaminen unohtui, ja siksi tämä kommentti ulos vasta maanantain puolella.